*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 76841 *** language: Finnish TARUTARHA Lapsille laatinut Larin-Kyösti Helsingissä, Kustannusosakeyhtiö Ahjo, 1918. SISÄLLYS: Tarutarhassa. Tuutulaulu. Ressu ja Tessu. Enon pikku Irja. Niilo haastaa keppihevoselle. Liisa haastaa nukelleen. Liisan kirje Jumalalle. Liisa pitää puolia. Talontonttu. Karttusilla. Anni kirjoittaa äidilleen. Niilo kirjoittaa isälle. Keinulla. Pikku paimenpiikainen. Lasten joululaulu. Saunatonttu. Tähtlpojat. Pieni pihasoittaja. Sen ajan muistan. Joulutonttujen laulu. Pikkupoikien marssi. Nukku-Matti. Korppi ja kyyhky. Tarutarhassa. Kulki pieni töllintyttö, metsätietä kulki, aarnimetsän auringolta armaat silmät sulki, näki kuinka peikot pyöri, tontut teutaroi, salon salin siimeksessä simapillit soi. Kulki tyttö, kuuli kummat, toivo täytti rinnan, näki kaukaa kukkulalla sorjan satulinnan, portinkaaret kimmelsi ja seinät säkenöi, tyttö mesimättähältä mustan marjan söi. Heti linna laukesi ja louhiluola vilkkui, siellä asui syöjätär, mi irvistellen ilkkui: "Kutti, kutti, tyttö tutti, tänne, tui ja tui, piparkakkupata pauhaa: piu ja pau ja pui!" Myrkky-yrtit pyörrytti ja huumas hajuheinät, karamelliportti pyysi, huusi simaseinät, pata puhui, kauha käski luolaan luisumaan: "lihaa, lihaa, vihaan kohta parhaan paistin saan!" Lauloi lintu luolan suulta: "väisty turman tulta, karamelliportti on vain kiero katinkulta, kun sa kosket, kaikki kulta, kaikki katoaa, etkä koskaan kotiasi enään nähdä saa!" Kiersi keiju tähtisilmä, tanssi, tanssi tiellä: "perii hukka, poimi kukka, sull' on surma siellä, suu ei sula sokerista, syy on silmäis syy, syöjätär on pahantiedon vanha, viekas kyy!" Lauloi lintu: "äiti itkee kaihon kyyneleitä, katsoo, kaipaa, juoksee, huutaa pitkin tarhan teitä: 'jouda, jouda, nukke hoida, juokse hoi ja hoi, muuksi luulet, kutsun kuulet, etkö tulla voi!'" Keiju kuiskas: "täm' on kaiken turhan kiiltokuona, paras on olla onnen orpo oman äidin luona, muu maa on mustikkaa ja oma maa mansikkaa, vierahilla veräjill' ei talon tontut tanssikkaa!" Juoksi, juoksi pieni tyttö linnun ääntä kohti, louhiluola laukesi, nyt siinä hurme hohti, taika raukes, silmä aukes, tuli tuskan tie, joka hyväntiedonpuulta viisauteen vie. Tyttö itki itsekseen ja poimi murheen marjan, heti heltyi, hiljaa kyltyi, näki töllin harjan, näki kissan katolla, sen silmät säkenöi, ikkunat ne timantteina tuikkain tulta löi. Tyttö juoksi, äiti kutsui, kutsui lemmen lastaan, lapsi riensi riemumielin äitiänsä vastaan, lehmä ammui, karjan kellot kaikui kylihin, käki kukkui, tyttö nukkui äidin sylihin. Tuutulaulu. Veiju, veiju, veikko, tuuti, tuuti lulla, poissa on nyt peikko, hyv' on suoja sulla; äiti tuutii vaan armaan ainoistaan! Katsos kuinka yllä liitää lemmen keiju, keiju tietää kyllä, veiju, veikko, veiju, minkä mieli luo, lykkylahjat tuo. Lippaan kansi kiiltää täynnä tummaa kultaa, miete mieltä viiltää, kulta vain on multaa, lempi kaikki on alla auringon. Poimi tahdon rauta, hylkää hauras valta, itseäsi auta, nosta muita alta, niin sua hoivaavat, hellät haltijat! Sinisilmät sulje, keijuin kuutamolla laululinnaan kulje, siell' on hyvä olla, huilut huminoi, sadun salit soi! Siellä voimaa keräät, unta suureen uskoon, ja kun päivään heräät, armaan aamun ruskoon loppuu sadun tie, totuuteen sun vie. Tunne tiesi silloin äidin turvaa vailla, unten sinisilloin käy nyt mairemailla, yli kuun ja maan unten unholaan. Siunatkoon sua Luoja, kasvaissasi kerran, kuollen sull' on suoja, nuku huomaan Herran, kaikki kirkastuu, tuuti, lullan, luu! Ressu ja Tessu. On pojan nimi Ressu, on kiltti koira Tessu, kun Ressu jalkaa keinuttaa, niin Tessu häntää heiluttaa, niin Tessu ja Ressu. Kun Ressu herää milloin, on Tessu siinä silloin, kun Ressu korvaan kuiskuttaa, se haukkuu, hyppii, huiskuttaa, niin Tessu ja Ressu. Ne kumppanina kulkee, se Ressu syliin sulkee sen Tessun; kentät laukataan, käy leikki, leipä haukataan, niin Ressu ja Tessu. Ja linnan lammikolla on hurjan hauska olla, on siellä kultakukkia, on suuria kuin nukkia, niin Ressu ja Tessu. On pieni venhe siellä, ja kun ei kukaan kiellä, niin satusaareen soudetaan, sen aarrearkku noudetaan, niin Ressu ja Tessu. Mut siell' on jättiläinen, yön yrmy satapäinen, pään Ressu miekoin puuhun lyö, se muuten suureen suuhun syö niin Ressun kuin Tessun. Niin huitoi ilmaa Ressu, mut hiljaa istui Tessu, yks, kaks... ja tuppi tupsahti, ja Ressu veteen kupsahti. Niin Ressu ja Tessu. Se oisi Ressun hukka, mut pintaan nousi tukka, nyt Tessu ui ja niskasta se alkoi poikaa kiskasta, niin Tessu §ja Ressu. Niin Ressun auttoi Tessu, mut kotiin juoksi Ressu, ja kyynel kieri kiireissään, mut Tessu pyöri piireissään, niin Tessu ja Ressu. Sai Tessu palkan työstä, nyt risti välkkyy vyöstä, niin hullusti se helistää, kun Ressu selkää nelistää, niin Ressu ja Tessu. Hei, hei ja hippu, hoppu, on Ressun leikki loppu, hän nukkuu Tessun vierellen, myös Tessu torkkuu kierrellen, niin Tessu ja Ressu. Enon pikku Irja. Pikku Irja, kullan kerä, kaikkein kallis silmäterä, silkkisormi, suppusuu, pyöreä kuin pieni kuu, huppuppuu, puppuppuu! Isän ilo, äidin Sirkku, illan torkku, aamun virkku, palleroinen, pellaispää, pyylein pohkein piipertää, hyppyphyy, häphäp, hää! Kirkuu, kiipee yli pallin nurin niskoin mullin mallin, pihaan piippaa, kukan tuo, isän sylist' äidin luo, maikeana maidon juo. Sitten Kiliin häntää kiskoo, santaa, soraa ilmaan viskoo, juoksee piiloon, taas ei näy, nauraa, niijaa, esiin käy, hauvauvau, häy, väy, väy! Niin hän hummaa, niin hän hurraa, nukkunuttuun kyrrää, kurraa, päänsä huppuun hukuttaa, kelloa kun kukuttaa, päivällä jo nukuttaa. Herää, kääntää kaulan kenoon, kiikkuu, kuukkaa, katsoo enoon, poskelle hän taputtaa, päätä nyrkki naputtaa, nypnypnyy, napnapnaa! Riemu pääsi pieneen pätkään, paitaressu tarttuu lätkään, kärpäset ne kyydin saa, paarmoja hän patistaa, niskat niiltä natistaa. Niin hän aamust' iltaan häärää, hän se talon menon määrää, hän se meiltä vallan vei, kimsut, kamsut, kupperkei, huhhuhhei, hehhehhei! Hypsis, hupsis, riemuratti, tule, tule, Nukkumatti, kuiskaa keijukummista, hyrristä ja hummista, silmä uneen ummista! Nuku, nuku, nuori Irja, suljettu on elos kirja, kun sen kerran auki luot, tarus taiat siihen tuot, lapselles sun onnes suot! Niilo haastaa keppihevoselle. Heppa, hei, ja heppa, hei, nyt sun kultaan satuloin, minne milloin mieli vei, sinne kauas kiitää voin, kaviot ne kiviin paukkaa, lumolinnaan lennä laukkaa! Hyppää, heppa, heppa, hui, sieraimet ne säkenöi, kas jo jätti havahtui, monet prinsessat se söi, kytki kuoruun käärmeluolain, juokse, jotta vaahtoo kuolain! Lennä, heppa, heppa, hoi, jo ma linnan tornit nään, vuoren pata paukkuu, soi, nään jo suuren sarvipään, mutta kulta-istuimella istuu kaunis Mirtsabella. Mirtsabella kruunupäin tomupilven näkee hän, prinssi kiitää nelistäin poikki portin välkkyvän; alta kultapunapäärmeen säihkyy silmät louhikäärmeen. Hyppää, heppa, hui ja hai, korsku, kaarru pystyyn vaan, nyt jo jätti iskun sai, linna liikkuu vuorellaan, ristinmerkin piirrän hiekkaan, jättiläisen naulaan miekkaan! Vielä isku, auki tie! Mirtsabella riennä pois, ei sua mikään jätti vie, vaikka sata kättä ois, rotkoon kaatui jätti ruoja, Mirtsabella, sull' on suoja! Hyppää, heppa, heppa, hei, nouse, sorja, satulaan, vuoresta sun prinssi vei yli seitsenvirran maan, ali kuun ja kultasarven, läpi mustan korppiparven! Seiso, heppa, lennä luo, koissa ollaan, ptruu ja ptruu... suihkukaivon vettä juo, katso, kansa kumartuu, linnaan vien mä aarteen kalliin, heppa viedään kultatalliin! Liisa haastaa nukelleen. Istu hiljaa, hyssää, huokaa, äitiään vain Liisa piinaa, kohta saat sä hiukan ruokaa, älä tahraa leukaliinaa! Istu suoraan niinkuin käsken, polvi ei saa painaa pöytää, neuvoinhan sen sulle äsken, lusikkaasi et voi löytää. Ällös itke, pieni piltti, kas nyt pyyhin pientä suuta, nythän ootkin oikein kiltti, jollet vain nyt jalkaas muuta! Nyt ma ruuan pöytään kannan, ethän noin kuin haukka hyökkää, jälkiruuaks tortun annan, nyt kun et vain veikkaa työkkää! Katsos noin, nyt otat veitsen, onko myssy oikein päässä, särjit peilis, miksi teit sen, kas ja nenä taas on räässä! Äiti katsoo, äiti pyyhkii, aina hyörii äiti parka, miksi lapsi turhaan nyyhkii, miksi oot nyt taas niin arka! Nyt saat karamelli-kranssin, palan paineeks juot nyt maidon, sitten piparkakku-tanssin opetan ja tarkan taidon. Sitten eteen aapiskukko, kun jo taiten tavaat aata, nyt sen kuulee joulu-ukko, ja nyt lapsi pannaan maata. Äiti tuutii tuttisuuta, uuvuksiin nyt vaalii vauvan, tonttu keikkaa kiikun puuta, nuku, nuku oikein kauvan! Liisan kirje Jumalalle. Hyvä, rakas isä taivaan, anteeks' että nyt sua vaivaan, äsken vauvan paitaa laitoin, silloin siltä käden taitoin, Tessu hyppi, vau, vau, vau, vauva lensi, pau ja pau! Oisitpa sen itkun kuullut, aivan kuolleeks ois sen luullut, kun sen silmät auki sain ma, niin se mulle nauroi vain ja vaikka teinkin varsin väärin; sitten sitein käden käärin, isä siihen kipsin keksi, sai sen taasen terveheksi. Nyt sen kädet ristiin liitän ja sen kanssa sua ma kiitän, koetan isää auttaa aina, ettei äidin mieltä paina, pyydän niiden puolesta, säästä heitä huolesta, muista myöskin Liisa-rukkaa, joka aina jotain hukkaa, koetan palkita sen työllä, nukkeani hoidan, hellin, niinkuin äiti hoitaa lastaan, niin... ja jos sen otat vastaan, annan kultakaramellin, voit sen ottaa salaa yöllä kaapin päältä... se on siellä... — ja kun nukke nukkuu vielä. Liisa pitää puotia. Liisa pitää puotia, mittaa vanhaa luotia portaan alla katoksissa, missä yöllä kulkee kissa, kehrää samaa piiriään, vaanii pikku hiiriään. Liisa puuhaa liikoja, käskee pikku piikoja, pöytään mytyt, pytyt nostaa, kermaa, voita nyt saa ostaa kiltti naapur' Hilli ja Raine rasavilli ja... Täss' on nukkekangasta hienoimmasta langasta, tässä kissan päähän myssy, silmälasit, käteen pyssy, niin se väijyy varasta. — Täss' on kaikkein parasta, paljon rahaks lyötävää, myötävää ja syötävää, jauhoista voi keittää vellin; kriikunan ja karamellin, mantelin ja rusinan piikillä saa tusinan. Kellarista nostakaa, ostakaa, nyt ostakaa, kummin kaiman siukun serkku, täss' on parhain paistin herkku, lohta samanmallista, kaikki on nyt kallista. Nyt saa maksaa sakkoja, nyt vain tehdään lakkoja, hyi, kun kissa kerman nuoli, Liisalla on hoppu, huoli, piirtää kirjaan pännällään, kissa huiskii hännällään. Kas jo loppui marjaviini, ja — nyt pannaan puoti kiinni, naapurissa kiekui kukko, lappu luukkuun, lujaan lukko, puotirouvan peränä kissa kierii keränä. Talon tonttu. Hän kaikkialla kodiss' on, vaikkei näy häntä missään, hän tipsuttavi, tepsuttavi huopatöppösissään, ja päivällä hän torkahtaa kuin pieni kirkonhiiri, mut yöllä hän on valveilla, kun kiljuu kattoviiri. Hän kulkee kellarissa, hän marjapullot siirtää, hän pernakuoppiin kurkistaa, voipyttyyn pisteen piirtää, hän aitanoven kissanluukun kautta hiljaa kulkee ja kirstut, jotka auki jäi, ne varovasti sulkee. Hän teuhaa tallinylisillä, heinäseimeen hyppii, ja vanhan ruunan silmistä hän siemeniä nyppii, hän kanakoppiin kiiruhtaa, hän kuppiin heittää kauraa ja sikolätin possuille hän maikeasti nauraa. Hän sitten pirttiin piipattaa, kun talonväki nukkuu, käy sormi suulla, kuuntelee, kun kaappikello kukkuu, hän tirkistää, hän tarkastaa, lie puhdas joka nuttu, hän taaton vanha veikko on ja lasten hyvä tuttu. Ja kaapille hän kapsahtaa jo yli leipävartaan, hän kehdon kiertää kujeillaan ja nauraa pitkään partaan, jos lapsi sattuu heräämään, hän sille päätä nyökkää, hän hyssyttää ja hyräilee ja murjun nurkkaan hyökkää. Hän piian leukaa nipistää ja kutittavi nilkkaa, hän rengin viistä vääntelee ja tekee pientä pilkkaa, hän kyykistyy, hän keikuttaa, hän kiikuttavi jalkaa, kun oikein leikki lysti on, niin tanssia hän alkaa. Hän hiipii vihkivuoteen luo, miss' uinuu pariskunta, hän silmiin rauhaa riipoittaa ja kultakuvain unta, hän emännälle taidon tuo, sen kätkee avainkimppuun, öin taikinaa hän tasoittaa, luo muodon moneen limppuun. Hän huoneenhaltijalle suo vain hyvää viljavuotta, hän hankkii häitä, kestejä, ei voi hän surra suotta, hän taloss' ain on toimessaan ja hän se kaikki määrää, hän tilikirjat tarkastaa ja neuvojana häärää. Hän vanha on ja viisaampi kuin viisain vaarin vaari, kun hyvä on huoneenhallitus, ei tyhjänä oo laari, hän ahkeruutta, lepoa ja laupeutta vaatii, niin siunaa seudun, kullekin hän kunniansa laatii. Mut jos on huono hallitus ja talo rappiolla, hän itkee sitä itsekseen öin yksin ullakolla, se itse siitä vastatkoon, jos hukkaa perinnöitään ja käyttää väärin valtaansa ja tahraa lokaan töitään. Hän uskollensa uhrasi jo elämänsä parhaan, on miettien yöt mitannut, kun katsoi tähtitarhaan, hän oottaa päivän pääsyä, hän oottaa jotain taikaa, hän oottaa pyhää, parempaa ja autuaampaa aikaa. Hän on se hyvä haltija, mi onneen oikein ohjaa, hän rakkautta runsas on, sen syvyydell' ei pohjaa, niin vuodet vierii, aika käy, öin kaappikello kukkuu, ja talontonttu kuuntelee — ja enteen eellä nukkuu. Karttusilla. Kotona on karttu taasen, joutui pojan hoikan huostaan, toiste tyttö ehkä saa sen, heipparallallei, nyt juostaan! Tuikkaa tänne, suikkaa sinne, laske kolmeen, sokko pelkää, sinä sinne, minä minne, nyt jo sokko kääntää selkää! Yks... ja kaks... no katsos, Lyyti piilee pensaan taa ja luikkaa, Liisalla on kiivas kyyti, Niilo niinkuin kurki kuikkaa. Hei ja hei, taas leikki alkaa, Niilo Liisan käteen tarttuu, Liisa vimmoin viskoo jalkaa, mutta Lyyti pääsi karttuun. Sokko kaatui, kupperkeikkaa, karttu piiloon, lauma laukkaa, suuri sisko ajaa veikkaa, kyyhky ajaa takaa haukkaa! Juostaan, siukut, sokkosilla, karttu vietiin, leikki uusi, viejä piestään nokkosilla, mutta kas jo äiti huusi...! Anni kirjoittaa äidille. Kiltti äiti, äiti kulta, nyt saat taasen kirjeen multa, tääll' on hauska ollaksein, äsken nukenhameen tein, sitten mull' on ryijyt, rannut, kupit sekä kahvipannut, mummo kissan kestiin tuo, ne, ne kahvin, kerman juo. Tääll' ei pahat pojat väijy eikä Niilo tääll' oo häijy, kunnostautuu kukaties, hän on oikein hevosmies, kyyräilevi pitkin pajaa, heinäkuorman latoon ajaa. Tuttuja on paitsi kissa pieni tyttö naapurissa, joka osaa laittaa luutaa, usein hän mun leikkiin huutaa, paljain jaloin, paljain päin juostaan päivät pääksyttäin. Tääll' ei oo kuin Helsingissä, lapset käyvät kinkerissä; löysin haan mut siell' on märkää, pelkään talon suurta härkää, sillä on niin paksut hampaat, mut on täällä kiltit lampaat, taputella niitä voi, kil, kil, kil, niin kellot soi. En mä sentään leiki aina, hiljaa istun sunnuntaina, kastan mummon kyynelkukkaa, nyt kun osaan, kudon sukkaa, keittiössä leivon, keitän, liinalla ma pöydän peitän, touhua on ylenmäärin, joskus menee kaikki väärin. Mirri haukoittaa ja huokaa, nukke myöskin tahtoo ruokaa, itkee, jollei illoin riisu, täytyy laulaa pieni viisu, ennenkuin se oikein nukkuu, pieni pääkkö patjaan hukkuu. Aamull' on se taasen virkku, sille laulaa joka Sirkku, tahtiin taipuu pieni pää, pääskynen kun visertää, joll' on räystään alla pesä. Mutta voi, jo loppuu kesä, (löysin eilen vanhan vanteen), kannesta nyt osaan kanteen sadut, jotka isä osti, kaikki menee mainiosti, vanhat läksyt täällä kertaan, uudet luvut vanhaan vertaan, nukellekin opetan, laiskuutensa lopetan. Sääli tulee pikku rukkaa, mitä annan, kaikki hukkaa, lähetät kai äiti nauhan, esiliinan, liemikauhan, ettei nukke tahraa liinaa. Kauhistus! Voi, tätä piinaa, tuli läikkä, nukke nyyhkii! ei saa rauhaa vaikka pyyhkii! Kohta loppuu paperi, kullan kallis äitini, oon jo tehnyt uimamyssyn, Niilo saa kai kaaripyssyn jouluna, kun loistaa kuusi, (kas nyt mummo varmaan huusi!) Aika kuluu kankeasti ootellessa jouluun asti, minkä tuo se tullessaan, sit' ei tiedä nukkekaan, joulupukki kiltti ois, allakkaa jos muuttaa vois. Mummo käydä kompuaa, nyt kai täytyy lopettaa, mull' on vielä hiukan työtä, — isä, äiti, hyvää yötä — nyt saa kirje tehdä matkaa, jii koo, mummo vielä jatkaa, jos hän silmälasit löytää. (Tuolta Niilo tulla töytää!) kiire postiin on ja hoppu, Niilon päälle pisteet! Loppu! Anni. Niilo kirjoittaa isälle. Kun nyt käsi kynään tarttuu, kyllä kerrottavaa karttuu: maalla tääll' on paljon karjaa, metsässä on monta marjaa, ruokakellot kalkattaa, täällä syödään talkkunaa, kaksinkerroin Niilo syö, unhoitu ei sentään työ. Eilen lukukirjaa luin, tänään kolme kertaa uin, hauska onkin uimaranta, laaja järvi, puhdas santa. (Lähetäppäs ongensiimaa sekä hiukan lisää liimaa, jotta leijan valmiiks saan riihen yli nousemaan!) Täällä juostaan metsät, maat, pajan notkot, lehmihaat, jotta hulmuu hurstipaita, tääll' ei kierrä katu kaita, jossa päivä piilee vain, tääll' on taivas auki ain, kilpaa juostaan, painitaan, kupperkeikkaa, hupsis vaan! Tääll' on oiva hepo Rusko sekä renkipoika Jusko, reimaa onkin ratsastaa hakaan, jotta mätkyy maa. Oksa heitti hatun, hei, ei tää poika pelkää, ei, pienet piiut jääkööt kotiin, minä lähden vaikka sotiin, kun ma pääsen Helsinkiin, silloin tartun sapeliin, lähden Espanjaan tai Turkkiin, murjaanit ma nuijin nurkkiin, painiss' ei mua alle saada eikä katunaskit kaada. — Isä, ethän pahaks ota, kun on juuri suuri sota, maalla täällä kaikki muuttuu, heinämiestä täällä puuttuu, olen täällä haravoinut, tehnyt, minkä olen voinut, ladossa ma piehtaroin, eväät söin ja piimää join. Mut kun mietin, ryssän tähden tuskin sentään sotaan lähden, tarvitaanhan miestä meillä riihessä ja peltoteillä. Kun ma kasvan hiukan verran, hevosen kai ostan kerran, kivet, kannot tahdon nostaa, (isä voisit ohjat ostaa). — Näin nyt täällä kuluu hetket, kohta loppuu marjaretket, kengät puristaa nyt jalkaa, kohtahan se koulu alkaa, silloin luen ahkerasti lukukauden loppuun asti, ja kun kerran loppuu koulu, sittenhän on taasen joulu, mummon, Annin kanssa niin heiputellaan Helsinkiin. — Eilen mummon minttu kukki, (Annill' on nyt uusi nukki, pelkää, että rikki lyön.) Joulupukki tuo kai peitsen, kasken, kilven, kultavyön, vuolin eilen kirjaveitsen; mitä Niilo lahjoittaa, sit' ei toiset tietää saa. Mut on uni, raskas pää. Hyvää yötä! Tervehtää saan nyt äitiä ja isää, ensi kerran kerron lisää. Niilo. Keinulla. Kas lapset ne laulaen lentää ja liikkuu, ne keinulla kiikkuu, ne nurmella nauraa ja leikkiä lyö, on reima ja rattosa työ, kun keinu se käy sekä kiikkuu! Ja laudalla istuvi Iikka ja Ilma, kun heittävi Hilma, myös Paavo ja Pekka ne polkevat vaan yli pensaiden, puiden ja maan, kun ilmaan heittävi Hilma. Hei, vauhti on hurja, kuin hyrränä hyörii, ja puut nepä pyörii, kun tanssivi tanhua, keinuvi maa, täm' on tanssia taivahan taa, puut, pilvet ne silmissä pyörii! Vain vinhemmin lapset ne kiikkuu ja kiikkaa, mut katsohan Iikkaa, kun tupsahti turpeen pöllyvin päin, mut nousi ja naureli näin, kun ne kummasti katseli Iikkaa! Mut Ilma se itki, kai Iikka on niikku, ei seisahda kiikku, jo luiskahti lauta ja poksahti puu, joka naama on naurava kuu, ja jo seisahti, seisahti kiikku! Pikku paimenpiikainen. Ja pikku paimenpiikainen hän kulkee kanssa karjojen ja hoi, on, hei, on, heijaa! Hän valvehilla varhain on, hän piikaisista parhain on, hän liitää ja hän leijaa! Hän pyörii kanssa perhojen, hän hyppii kanssa hiehojen ja sitoo seppeleitään, hän härkävitsaa huiskuttaa ja keijuilleen hän kuiskuttaa ja tanssii tarun teitään. Mut kun on suuri sunnuntai, niin metsä on kuin kirkko kai, sen katto kansi taivaan, ja karjankellot kilkottaa, ja pilvi puihin pilkottaa kuin purje kattolaivaan. Ja taivaass' asuu Jumala, on hällä kultanavetta ja pilvenpitkää karjaa, maat siellä siintää muistojen, puut puuntaa, päärlyt puistojen, haat täynnä mettä, marjaa. Hoi, Hertta, Taivaankukka, hoi, hoi, Ruusu, ruokakellot soi, nyt kaikki kujaan tulkaa, kuun keijut puista kurkistaa, käy tontut aidannurkistaan, ne soittaa taikasulkaa! Ja pikku paimenpiikainen hän juoksee talon tanhullen, hän lentää ja hän leijaa, hän paimen tarkka tarhain on, hän piikaisista parhain on, ja hei ja hei, ja heijaa! Saunatonttu. Saunass' asuu Juutun Jonttu, vanha, viisas saunatonttu, polviin saakka partaa puuntaa kiertäin kaulaa kuutta suuntaa, Häll' on puna hiippalakki, vihertävä vihtatakki, saunaluukusta kun luikkaa, pienet pikisilmät tuikkaa, puut ja pahkat takkaan kantaa, taikalöylyn lämmön antaa. — Ja kun lasta kylvötellään, kurkistaa hän hiljaa hellään komerosta kiukahalta, mustan muuriparrun alta. Jos on lapsi kullan kiltti, niin on löyly lauhan lämmin, jos on lapsi paha piltti, kiehuu kiulu kirpeämmin, eikä nöyrry nurjat nilkut, eikä lähde pasmat, pilkut, mutta auttaa raukan ramman, hautoo haavan, vaalii vamman, huuhtoo pääkön pienoiseksi, varren villanvienoiseksi. Kun nyt loistaa lapsen laatu, kun on piltti paitaan saatu, silloin tonttu kiikkuu, kuukkuu, kiipee lakeislaudan luukkuun, piipittäen putken läppää pienen saunapolskan näppää, jotta kiukaan seinät soivat, piltit pirttiin piiparoivat, ja kun löylyn huurut hukkuu ja kun kaikki lapset nukkuu, Ihmetellen ikkunasta kurkistaa hän lempilasta, hymyilee ja hiljaa hyrrää, sitte saunaan käydä kyrrää, vielä loppulöylyn heittää, sammalihin parran peittää, nukkuakseen etsii nurkkaa, luukun kautta kuuta kurkkaa, kun on taivas tähtikirkkain, nukkuu soittoon seinäsirkkain lasten lysti Juutun Jonttu, vanha, viisas saunatonttu. Lasten joululaulu. Ja nyt on taasen joulu, on pikkulasten juhla tää, on loppunut jo koulu ja aapiset ne loukkoon jää, siis piiriin pienet juoskaa pois, kuin joulukuusi kummi ois ja pöppö muilla mailla! Nyt nauraa lumiukko ja piippu suussa seistä saa, nyt laulan aapiskukko ja toista jalkaa keikuttaa. "Ki-kuu, ki-kuu!", se kiekaa noin: "nyt, kirjan kukko, laulaa voin ja lasten ääntä kuulla!" Jok' äidin pikku piltti ja isän kullannuppunen on ollut siivo, kiltti, siis saa nyt lahjan laatuisen, kun lumivaippaan vaipuu maa, kun joulupukki taivaltaa ja joka pirttiin poikkee. Ja nyt on joulu meillä, siis käykää, lapset, akkunaan, kas, tähdet ilman teillä, ne sieluja on lasten vaan, ne kirkkain kasvoin katseen luo ja taivaan taaton saliin tuo, miss' ikuinen on joulu! Tähtipojat Ne käyvät kruunut päässä, kun joulu on ja juhla on, puumiekat välkkyy jäässä, tie on niin vapaa, vallaton, niin riemunrikas on se tie, mi valon valtakuntaan vie. Myös Herodes käy siellä, myös taata, musta ritari, käy kuninkaatkin tiellä, mi Juudanmaahan johdatti, yön tähti kautta itämaan on niillä onnen oppaanaan. Ne hämärästä lähti, kun valmiiks saatiin joulutyöt, nyt loistaa pahvitähti, nyt loistaa pahvi-kultavyöt ja suuret silmät loistaa niin kuin nousis tie nyt taivaisiin. Kun himmelit nyt hohtaa, ne hiipii huoneen eteiseen, ne joulukuusen kohtaa, mi loistaa lastenleluineen, ne kumman, kainon kaihon tuo, ne vanhan tähtilaulun luo. Ne tuovat joulun taloon, ne uutta vuotta toivottaa, ne vaeltavat valoon, taas pimeään ne katoaa, niin oudoks mieli käydä voi, kuin muisto lasten laulu soi. Nyt laulu lahjan eestä, nyt joka arvosäädyllen, sen teemme sydämestä me kaikki kilvan kiittäen, ja hyvää uutta vuotta vaan me kaikillen nyt toivotaan. Kuin haihtuu mirhamtuoksu, niin haihtuu haave, tenho yön, sen leikki, joulun juoksu. Taas askareihin arkityön käy ritarit ja kuninkaat, pois katoo sadun itämaat. Lyö muisto aikaan sillan, taas sydän suureks lämpenee, nuo kuninkaat vain illan kuin untaan muistelee, kun hetkeks loppuu tuska, työ, ja loistaa suuri joulu-yö. Pieni pihasoittaja. Oli ennen joulu mulla, koti mennä, koti tulla, nyt ma maailmalla oon, tuuli ulvoo ullakkoon. Tuuli ulvoo ullakolla, yöss' on kylmä yksin olla, muiden joulutulet nään heijastuvan hämärään. Yksin istun, yksin kuljen, illall' yksin silmän suljen, yksin herään hämärään ja ma yhä yksin jään. Pihat kiersin päivät pitkin, soitin vaikka salaa itkin valtateitä vaeltain, akkunasta almun sain. Sentään ilon säveleitä soitan pitkin mieron teitä, ja ma laulan, laulan vaan, kunnes muut saan laulamaan. Sen ajan muistan. Sen ajan muistan, kun nukuin läsnä, yölamppu pöydälle valon loi, kun äiti otsaani kääreen muutti ja sairaan vuoteelle rohdot toi. Yölamppu hohti kuin ruusupensas, sen varjot seinille kuvat loi, maan ihmeet, riippuvat taikatarhat ja louhikäärmeet, mi kiemuroi. Siell' asui ulkona musta mörkö, mi tahtoi aarteeni anastaa, puumiekat, kilvet ja kultavyöni, se mörkö muistutti nuohoojaa. Se savupiippua pitkin ryömi, se lensi vuorihin luudallaan, se rautakuulalla lapset nosti, ne laski kauheaan kattilaan. Kun silloin silmäni auki loin ma, yölampun näin kuni ruusupuun, mi maasta latveni tähtiin asti, se tuuti houreiden haaveiluun. Nyt oli vuode kuin lentolaiva, yölamppu oli kuin kumma kuu, ja merikäärmeinä matot heilui, soi pitkä palmu kuin mastonpuu. Ma kauas purjehdin merten taakse ja merisissejä miekoin löin, löin päitä mustia murjaaneilta, taas muille maille ma ikävöin. Näin laivalyhdyt ja rantaroihut, ma Robin Crusoen saaren näin, näin punanahkat ja tomavaakit, kuin urho temmelsin töyhtöpäin. Ma sotaan syöksyin kuin pieni villi, päänahkat vyöhöni keräsin, kun — ovi aukeni, tuli äiti, ja omaan huutooni heräsin. Joulutonttujen laulu. Nyt joutukaa, nyt joutukaa ja nostakaatte jalkaa, ei ullakolla unta saa, kun joulujuhla alkaa! Nyt joulu on, nyt joulu on, nyt nostakaatte jalkaa! Nyt loistaa taivas, loistaa maa, ja tuuli soittaa viiriin, nyt tanssikaa, kun tanssittaa, ja tulkaa lasten piiriin! Nyt joulu on, nyt joulu on, ja tuuli soittaa viiriin! Ei meitä muut kuin lapset nää, nyt saamme lahjan antaa, ne usein leikkiin luokse jää ja meille leivän kantaa. Nyt joulu on, nyt joulu on, nyt saamme lahjan antaa. Me emme ihmisleipää syö, sen köyhille me jaamme, kun loppuu pyhä joulu-yö, taas nukkua me saamme. Nyt joulu on, nyt joulu on, sen köyhille me jaamme! Hei, joulutontut, joutukaa, pian uusi vuosi alkaa, kun vuosi joulun jouduttaa, taas nostakaamme jalkaa! Nyt joulu on, nyt joulu on, pian uusi vuosi alkaa! Pikkupoikien marssi. Mars eteenpäin! Nyt, pojat, rynnistämme näin, kun sotatorvi toistaa, ja vihollista vastahan me kuljetamme kanuunan, kun valkonauhat loistaa! Mars eteenpäin! Nyt, Paavo, Iikka, Niilo päin, päin punapyöveleitä, nyt vallimuurit murretaan, hei, hurrataan ja kunniaan me käymme taiston teitä! Mars eteenpäin! Soi Niilon miekka kimmeltäin, nyt Iikka pyssyn nostaa ja ampuu, pau, ja paukahtaa, pään ryssä puihin piiloittaa, mut kuula kauhut kostaa! Mars eteenpäin! Kas tuonne piiloon pengermäin taas ryssän riettaat riehuu, käy päälle, pieni peijakas, nyt kaatui yks... jo kaatui kaks, kun meidän lippu liehuu! Mars eteenpäin! Päin vainolaista vierekkäin taas meidän miehet ryntää, on meillä vahva linnoitus, käy kanuunasta leimaus, ja pommi kenttää kyntää. Mars eteenpäin! Nyt kiireissään ja kyhjöttäin jo ryssät pakoon paukkaa, hei, heittäkää ja iskekää, jo kenraalilta lensi pää, ja orhi yksin laukkaa! Mars eteenpäin! Jo yhtyi joukot ystäväin ja raikuu rauhan soitto, on verta täynnä tantereet, ne kunniall' on kaatuneet, on meillä, meillä voitto! Mars eteenpäin! Kun kerran suureks kasvat näin, maas vapautta puolla, on leikki totta, tiedä ties, voit sankarina, pikku mies, vain voittaa taikka kuolla! Nukku-Matti. Kuule, kuule, äidin juttu, Nukku-Matti, lasten tuttu, hiipii hiljaa töppösissään, vaikkei käyvän nähdä missään. Sen vain huomaa vanha katti, kuinka pieni Nukku-Matti katsoo äidin kullannuppuun, pistää pienen päänsä huppuun. Äidillä on suuri suru, ettei äidin kullanmuru vaikeroiden valvois yötä, Nukku-Matti tekee työtä. Nousee sateenvarjo pieni niinkuin kumma kärpäissieni, on kuin satais kukkaislunta, kun ei silmiin siinnä unta. Nuku, nuku, äidin piltti, jos oot ollut oikein kiltti, jos sä silmäs oikein suljet, Nukku-Matin kanssa kuljet. Poimit onnen omenoita, kuljet kultakartanoita, sinne luumuportit johtaa, piparkakkutornit hohtaa. Siell' on suuri katti tiellä, Nukku-Matti nukkuu siellä, kultaisessa kartanossa, asuu niinkuin auringossa. Minkä näit ja minkä luulit, nyt kun äidin sadun kuulit, nuku, nuku, kullankerä, äidin oma silmäterä! Korppi ja kyyhky. Musta korppi kaarsi, kiersi, kaarsi korkealla, kyyhkynen se kuherteli pienen lehden alla, kurja korppi jäljitteli kyyhkyläisen kieltä: "miksi pelkäät, pieni kyyhky, korppikuoman mieltä, lensin, lensin leyhyttelin aamun maita kohti, valkeana aatos välkkyi, siipiäni johti, en ma janoo julmin juonin pienten lintuin verta, tahdon lentää matalalla rauhan suurta merta! Iki-ilmain kuninkaana tahdon sulle olla, kaikki riidat ratkaisen ma sula sovinnolla, katsos kuinka hiljainen ja lempeä on lento, tule laululehtos alta, kyyhkyläinen hento!" Pieni kyyhky kuunteli nyt hempeästi hetken, sittenpä se virkkoi viimein: "tunnen korpin retken, äänes petti, tunnen vanhan korpin kavalaksi, koskaan ei oo korppi käynyt lumivalkeaksi, kettu näkee ketun unta, korppi korpin unta, ei oo loilu laulua, ei lika liene lunta. — Muistat ehkä, kuinka kerran istuit leuka puussa, koikuit siellä koppavana juuston pala suussa, kulki kettu, kehui ääntäs, silloin liikkui kieli, juusto maahan putosi ja kettu juuston nieli. Kulje ketun oppihin ja kuule sitä puustas, voida valheääntäsi, vie kettu voiteen suustas!" Korppi tuosta typertyi ja ilmaa häijy halkoi, koikkui luokse kumppaninsa, riitaa haastaa alkoi, kumppani nyt kiihkoissansa nokki silmät päästä, niin on korppi kavala, ei korppiakaan säästä. Sammui silmä, muuttui mieli mustemmaks kuin hiili, mutta kyyhky lensi, liiti, metsän pohjaan piili, lauloi kultakumppanilleen, lauloi poikasille varoitellen lentämästä korpin kuuluville. *** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 76841 ***